Kevät on

Maanantaina paistoi aurinko ja oli kukkia, paljon kukkia. Koulumatkalla pensaat oli hiirenkorvilla, osa pidemmälläkin. Aurinko lämmitti ja tunsin kevään. Aurinko paistoi viikon, nautin säästä ja luin kirjaa ulkona. En laittanut aurinkorasvaa ja nyt naamaa koristaa aurinkolasirajat ja punainen nenä. Kevät on täällä.

Enää ei tarvitse kävellä kouluun tuota mäkeä ylös. Ei tarvitse kävellä tuolle kampukselle enään - paitsi J:n kanssa ihan huvin vuoksi. Vaihto-opiskeluni on täällä nyt ohi, lomailen pari viikkoa ja palaan koulunpenkille Suomessa. En malta odottaa kotiin paluuta. 

Pihan lukuseura, joka himoitsi juustoleipääni.

Einsiedeln - melkein maalla

Eilen ärsytti. Ärsytti aamusta asti. Ärsytti, että jouduin ensimmäisenä aamulla lähteä kauppaan, jotta pystyin tekemään eväsleivät. Ärsytti, että joku oli vienyt mun juustot kaapista, enkä saanutkaan välipalaksi himoitsemaani leipää. Ärsytti, että en saanutkaan kokkailla illalla rauhassa vaan tuli kavereita syömään. Ärsytti niin että jo huvitti. Onneksi kaksi viikkoa tätä kämppiselämää jäljellä.

Eilen oli myös kivaa, kun mentiin päiväksi Einsiedelniin kaverin kanssa. Oli kivaa käveleskellä mäellä, rannassa, kylässä. Syödä lounas auringonpaisteessa ja juoda kahvit. Puhua eroista Suomen ja Sveitsin välillä, HAMKin ja ZHAWin välillä. 

Komeissa maisemissa - Interlaken

Lauantaina pääsin ensimmäistä kertaa kunnolla vuorille ja pois Zurich-järven rannalta, kun oli ESN-Wädenswil -retken aika. Wädenswilin vaihtareille suunnatulla retkellä mukana oli minä, koordinaattori ja hänen tyttöystävänsä. Onneksi laatukorvaa määrän ja oli onnistunut reissu - eikä vähiten sään puolesta. Ensimmäiset kaksi kuvaa matkanvarrelta Interlakeniin.

Aamukahvin pääsin nauttimaan Brienzin idyllissä - 500 asukkaan kylä järvenrannalla, vuoren kupeessa. Ollappa mökki noissa maisemisssa. Brienzin juttu on puuveistely, alemman kuvat kilpparit kelpais pihakoristeiksi.

Eka pysähdys parin kilometrin jälkeen.

Leppoisan aamukahvin jälkeen oli aika kivuta Harder Kulmin näköalatasanteelle. Näin talviaikaan vuoristorata suoraan kaupungista näköalapaikalle oli suljettuna, joten ei auttanut kuin taapertaa viiden kilometrin matka ylös. Patikoimiseen ja korkealla merenpinnasta oloon tottumattomalle teki tiukkaa jaksaa loppuun asti, mutta jaksoin! Huipulla oli voittajaolo ja alastulo sujui leikiten. Päivän päätteeksi nautittiin vielä iltakahvit Interlakenin kaupungissa tornihotellin kattoterassilla. Mainio päivä.

Väsyneet kiipeäjät.

Vuoristojunalla matka olisi taittunut 10 minuutissa, toisaalta rata oli niin jyrkkä, että olisi ehkä pelottanut.

Fiilis maalissa.

Tämän lähemmäksi näköalatasateen reunaa en uskaltanut.

Iltapäiväkahvimaisema.

Yritä nauttia yksinäisyydestä

Torstaina oli lounastreffit Skypessä.

Mahdollisimman pitkä kahvi kirjan kanssa nautittavaksi, kiitos, tilasin perjantain päiväkahvin ja sellaisen sain. Auringonpaisteessa kirjaa lukiessa unohtaa, kuinka ikävää täällä olo on. Olen pyrkinyt tekemään asioita, joista nautin kotonakin ja nyt se on hieman helpompaa - löysin itselleni kirjaston aivan naapurista. Kirjastolla tarkoitan suomalais-ranskalaista perhettä, joiden luona kahvittelin keskiviikkona. Nurkan takaa löytyy perhe ja hyllyn täydeltä suomalaista kirjallisuutta, tarvitsin tätä enemmän kuin tiesinkään.

Kahvilan jälkeen siirryin rantaan lukemaan, kaupan kautta tietenkin. Mukaani tarttui sveitsiläistä suklaata, jota popsin hyvällä omalla tunnolla useammin viikossa. Pakkohan sitä on maistaa niin montaa kuin kerkeää.

Kirjaa lukiessa voi tosiaan uppoutua toiseen maailmaan ja unohtaa oman kurjuutensa. Vaikka kykenen jopa nauttimaan joistain hetkistä täällä, eniten oloa helpottaa tieto kotiin pääsystä. Kuukauden päästä olen kotona.

Koulumatkalla

Koulumatka on vajaa kaksi kilometriä, pisin koulumatka ikinä. Voisin kulkea bussilla, mutta säästän rahaa ja kävelen. Kouluun mennessä menee 20 minuuttia tarpoa tasaista ylämäkeä hikihatussa. Puuskutan ja mietin, miksi kävelen ja ylhäällä on voittaja olo. Tein sen taas. Torstaina jalat oli jo hapoilla puolivälissä mäkeä, onneksi viikonloppuisin saa levätä. Kotimatka sujuu kevyesti.

Kouluun mennessä tasaisesti ylös, tullessa alas.

Maanantaina oli kesäistä.

Tiistaina satoi lunta ja vettä.

Päätös, joka helpotti oloa

Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan, aina ei olekaan niin vahva kuin haluaisi. Halusin vaihto-opiskelemaan niin paljon, halusin vaihtoon jo ennen kuin pääsin kouluun. Minulla oli selkä suunnitelma ja tavoitteet, määränpää. Mutta aina se ei mene niin, ja on muutettava suunnitelmia lennosta. 

Kampuksen rakennus, jossa melkein kaikki kurssini on. Loputkin kuvat kampuksen piha-alueelta.

Ensimmäinen viikko täällä on ollut suoraan sanottuna kamala. Ikävä ja ahdistus on niin suuri, ettei mitään rajaa, enkä ole oikeastaan nauttinut täällä olosta ollenkaan. Olen itkenyt joka päivä, pidätellyt itkua koulussa. Tämä ei ole enää normaalia kulttuurishokkia, sillä ensimmäinen vaihe jäi välistä. Olen hypännyt suoraan masennukseen ja ikävään.

Viime päivät olen pohtinut vaihdon keskeyttämistä ja siihen liittyviä asioita. Olen tullut siihen päätökseen, että mikäli tilanne ei parane ja olo helpota kuukaudessa, lähden kotiin. Mitä sitä itseä kiusaamaan, jos ei ole pakko. Puhuin tänään asiasta koulun vaihto-ohjaajan kanssa ja hän oli ymmärtäväinen. Hän halasi kun itkin, kehotti kuuntelemaan sydäntä ja tekemään sen, mikä tuntuu parhaalta. Minun ei tarvitse kiduttaa itseäni. Tämän keskustelun myötä kivi vierähti sydämeltä, kykenen hengittämään vähän vapaammin. Pääsen kotiin, jos sitä oikeasti tahdon.

Tältä täällä näyttää

Wädenswil, pieni kaupunki Zurichin kantonissa, vartin junamatkan päässä Zurichista. Olen kierrellyt täällä pariin otteeseen, nättiä on. Ilma ja luonto on meidän toukokuussa, kevät tuli pari viikkoa etuajassa. Vuoret hallitsevat maisemaa ja ylämäkiä riittää. Vajaa parin kilometrin koulumatka käy treenistä, kun suunta on tasaisesti ylöspäin. Jalkoja särkee.

Koulumatkalla näyttää tältä.