Ja mielen valtaa levottomuus

Keväisin mielen valtaa levottomuus.

Halu tehdä kaikkea ja toisaalta ei mitään. Tarve saada asioita hoidetuksi ja korkea kynnys aloittaa minkään asian tekoa.

Tänään käytin itsenäiseen opiskeluun varatun ajan festivaaleille talkoolaiseksi hakemiseen ja kesäsuunnitelmien kirjoittamiseen. Tämän hetkiseen opiskelumotivaatioon nähden kauhistuttaa ajatus siitä, että kesällä opiskelen täysin etänä ja itsenäisesti.

***

Ja niin tulee kesä ja mielen valtaa levottomuus.

Halu tehdä kaikkea ja toisaalta ei mitään. Halu lähteä reissun päälle ja toisaalta pysyä paikallaan. Tuntuu, etten ole saanu aikaiseksi mitään, vaikka olen tehnyt uusia asioita. Olen viettänyt juhannuksen ensimmäistä kertaa etelässä. Olen syönyt appivanhempien kanssa (ja käytin juuri ensimmäistä kertaa nimitystä appivanhemmat). Olen leikkinyt kotia niin kuin aikuiset leikkii. Ja silti tuntuu aikaansaamattomalta.

Talkoilu on kivaa ja reissun aika on ensiviikolla. Opiskelu täysin etänä ja itsenäisesti takkuilee.

Suuntaa Suuntaan

Jos kukaan tätä enää seurailee, niin meikäläisen viimeisimpiä ajatuksia voi käydä lukemassa kestävän kehityksen opiskelijoiden osuuskunta Team Kestävän  Suunta-blogista. Kannattaa vilkasta myös muita tekstejä, niin ymmärtää ehkä paremmin mitä opiskelen haha. 

Keket repussa ryhmäytymispäivänä.

Jälkimainingeissa

Siitä on nyt vuosi ja kaksi viikkoa, kun aloitin elämäni Australiassa. Perthistä lähdöstäkin on jo puoli vuotta, Suomeen paluusta melkein neljä kuukautta. Fiilis kaikesta tästä on erikoinen, vaihteleva. Ikävä Australiaa, aurinkoa ja viime vuotista elämää kohtaan on suuri mutta samalla tunnen olevani juuri siellä, missä pitää. 

Kesä on mennyt kirjoittamatta enkä oikein enää tiedä kuinka kirjoittaa. Tarve kirjoittaa on kuitenkin suuri, tahdon purkaa kaiken sen, mitä olen mielessäni pyöritellyt. En halua kyllästyttää kaikkia uusia kavereita aussijorinoilla ja ylianalysoinnilla - vaikka siitä pidänkin.

Kannattiko lähteä Australiaan ja tuhlata säästöt, joilla nyt eläisin herroiksi ilman opintolainaa? Kannatti. Ehdottomasti kannatti. Kokemukset ja kliseinen henkinen kasvu on jotain, mitä rahalla ei saa. Toisaalta en olisi välttämättä löytänyt koko opiskelualaa ilman ausseja. Ei tainnut äiti vuosi sitten lehtiä postipakettiin ostaessaan tajuta, että ajaa minut lehtivalinnoillaan Forssaan. Täällä sitä Vorssassa nyt kuitenkin ollaan, parantamassa maailmaa muiden viherpiipertäjien kanssa. Ilman tuota kohtalokasta Olivia-lehteä saattaisin olla edelleen Ausseissa. Olisin saattanut tehdä farmi-työt ja jäädä toiseksi vuodeksi. Turha kuitenkaan jossitella, näin piti tapahtua ja näin on hyvä.

Muistan sen tunteen, kun olin pakahtua onnesta merta katsellessa. Turkoosi meri, voi kuinka sitä kaipaankaan. Aaltojen kuohunnan rauhoittava ääni, auringon lämmin kosketus iholla. Onnellisuuden tunne, joka sai lähes itkemään. Tunne siitä, että oikeasti minusta on mihin vain. Uskalsin lähteä ja heittäytyä uuden ja tuntemattoman edellä, en olekaan niin nynny ja saamaton.

Kaikista suurimpana oppina käteen jäi rohkeus. Rohkeus ja luotto siihen, että kyllä minä pärjään. 

No worries, all good mate. 

Sohvasurffailua ja ostereita Airlie biitsillä

Pakottava tarve säästää rahaa ajo meikäläiset nukkumaan viikon verran auton penkillä.  Eilen seurueen kutistuessa kahteen ihmiseen lähettiin kokeileen sohvasurffailua Sonjan kans. 

Täsä meikä onnessaan sohvasurffaa.

 Kaikki kauhutarinat mielessä ootettiin hostin olevan joku kummajainen ja nimensä mukaisesti nukuttais sohvalla mutta mitä vielä. Meikäläisten isäntä paljastu ensimmäisen viiden minuutin aikana eno-Pertin aussiversioksi ja kämäsen sohvan sijaan saatiin oma makuuhuone erittäin mukavalla sängyllä.

From where I'm laying. 

47-vuotias Enopertti eli Paul on kuuden vuoden aikana majottanu yli 200 sohvasurffaajaa ja vastaavasti sohvasurffaillu matkustellessa. Eräs surffaaja asui täällä peräti kaks vuotta. 

Eilen aamulla en ois uskonu, että illalla syön ostereita ja juon espresso martineja baarin omistajan synttäreillä mutta niin siinä vain kävi. Osterit ja martinit oli hyviä, ilta kiva ja rapula paha.

Illan herkut. Nam.

Whitsunday Island. 

Auringonlasku paatilla.

Tällä hetkellä ollaan Whitsundayssillä, tarkemmin sanottuna Airlie biitsillä.  Denize lähti eilen aamulla ja äitin pyynnöstä yritän nyt jaksaa päivitellä tänne kuvia ja kuulumisia ko Denize ei niitä ennää tiiä kertoa. 

Seventeen seventy ja viikon asu.

Fraser Island

Alle kaksi viikkoa Aussilaa jäljellä. 

Puolivälissä reissua

Tällä reissulla on aivan liian mukavaa, että ehtis mitään blogia päivittelemään. Viimeiset kaksi viikkoa oltiin Surfers Paradisessa ja Byron Baylla uusien ystävien kanssa. Ikävä kyllä heille on pitäny sanoa jo heipat. Heipat on sanottu myös Satulle ja Jennylle, onneksi sentään Sonja liittyi völjyyn viime viikolla. 

City Beach Brisbanessa. 

Denizen ja Satun kanssa bailaamassa.

Maximilium ei ois halunnu jättää paratiisia.

 Paratiisissa tuli vähän juhlittua elettyä ylivarojen, joten nyt alko pennin venytys viikot ja ollaanki jo nukuttu muutama yö autossa tien poskessa. Ei meillä kuitenkaan hätä ole, pitää vain säästää että on vara tehä kivoja juttuja kuten fraser island ja whitsundays! 

Byron Bay.

Leirinuotio rannalla ja uudet ruotsalaiset ystävät.

Häsläystä, kaatosadetta ja palaneita poskia

Hengissä ollaan ja nautitaan elämästä Sunshine coastilla eli auringonpaisterannikolla. Kaks viikkoa sitten lähdettiin Sydneystä ja sen jälkeen ollaan paleltu Blue Mountainsilla, maisteltu viiniä Orangessa, pietelty sadetta pikkiriikkisessä Boggabillassa, hajottu sääntöjen täyteisessä hostellissa Brisbanessa ja nautittu arskasta ja merestä kahdessa eri leirinnässä Sunshine coastilla.  

Blue Mountains

Retkikunta.

Ensimmäinen yö teltassa.

Blue Mountains. 

Välillä ollaan saatu sadetta niskaan, auton kanssa meinas olla ongelmia, tietullit aiheuttaa päänvaivaa, ilmat karkailee patjoista ja mitäs viellä. Tänään aurinko aiheutti ensimmäistä kertaa ongelmia, sillä rannalla ja aalloissa oli niin mukavaa että nyt ollaan kaikki vähän palaneita, ihme kyllä minä vähiten! At least something happens, kuten meillä on jo vitsiksi muodostunut. 

Tarkempia kuulumisia reissun kulusta Denizen blogissa!

Kuolleita kenguruita tienlaidassa

Sydneystä otettiin sunnuntaina suunnaksi Blue Mountains, matkalla pysähdyttiin eläinpuistoon moikkaamaan kenguruita ja koalia. Oli ehkä elämäni kuumottavin ajomatka ajaa Sydneyn keskustasta pois tunneleita pitkin. 80kilometriä tunnissa kapeaa tunnelia oli pelottavaa ko päässä pyöri vaan ajatus,että mitä jos joku täällä kämmää ja kuollaan kaikki. Ajaminen täällä kapeita vuoristoteitä tai vuorostaan isompia teitä vielä isompien rekkojen kanssa on oikeasti pelottavampaa kuin Suomen pahimmat talvikelit ikinä. 

Koalat on vaan aina yhtä söpöjä.

Vompatti päiväunilla.

Ei taas kuvat ja teksti liity toisiinsa yhtään, mutta kerron kuitenkin vielä muutaman asian joihin olen viime päivinä ajaessa kiinnittänyt huomiota. Suomessa laki ajovalojen päällä pitämisestä myös valosan aikaan on oikeasti hyvä, nimittäin se helpottaa vastaantulijoiden huomaamista huomattavasti. Täällä vastaavaa pakkoa ei ole, enkä siksi uskalla ohittaa pitkää rekkaa edes pitkällä suoralla koska vastaantulijat ilmestyy kuin tyhjästä kuuman ilman väreillessä suoran toisessa päässä. Lisäksi tällä viikolla olen nähnyt kolme kuollutta kengurua tienlaidassa ja aivan liian monta kuolonkolarista muistuttavaa ristiä kukkineen. 

***

Vähän meikäläistä ahkerammin blogiansa päivittelee reissukaveri Denize, jonka blogi löytyy täältä. Denize kirjottaa sekä englanniksi että tanskaksi samat asiat ja sieltä löytyy enemmän kuvia meän reissusta.