Oma kolo kullan kallis

Sitä aina kuvittelee, ettei muualla vois olla yhtä tylsää entä kotona. Son kuitenki harhaluulo, sillä kyllä ainakin täällä Australiassa on välissä tylsää. Meinaan sitä tylsyyden multihuipentumaa, kun ei jaksa olla koneella, ei jaksa enää pelata mitään, ei katsoa mitään ohjelmaa, ei ole siivottavaa eikä järjesteltävää ja voi vain olla turhauttavan toimettomana. 

Tässä mie nukun ja hyvin nukunki. Joskus tylsinä hetkinä makaan ja tuijotan
 ikkunasta tuota aitaa sekä kaistaletta taivasta.

Kolmas perjantai täällä ja taas istun vaan kotona. Tällä kertaa istun lapsenlikkana, kun hostvanhemmat lähti ulos syömään. Oikeastihan voisin olla ulkona bailaamassa, mutta en vielä tunne ketään sitä vertaa että rimpsalle lähtisin. Mieluummin istun koneella ja esittelen teille uuden kotikolon eli oman huoneen.

Vaatesäilytys toimii, vaikka aluksi kummaksutti. 

Tämä huone on oikein kiva. Pelkästään se, että sängyssä on punaiset lakanat ja kolme lipastoa on puisia, luo kotoisan tunnelman. Siihen kun lisätään kasa vaatteita ja muuta tarpeellista roinaa, huone on valmis. Kehykset vain odottavat kuvia sisäänsä, peili ja hylly paikkaansa seinällä.

Datauspaikka eli säkkituoli. Erittäin lokoisa paikka kirjoittaa ja skypettää kuulumisia.

Makuuhuoneissa on kokolattiamatot ja muualla laattalattia. Pakko myöntää, että kokolattiamatto ei ole läheskään niin kauhea kuin voisi kuvitella. Tai no voishan se olla, jos koko talo olisi kokolattiamattoa.

Oikeasti suorakulku kylppäriin on parasta!

Monesti ollaan ihmetelty sitä, mitä järkeä on suorassa yhteydessä makkarin ja kylppärin välissä. Saunallisessa Suomessa, jossa koko perhe käyttää samoja pesutiloja homma ei ehkä toimi mutta kun kylpyhuoneita on kaksi tai useampi, toimii! Ihanaa kun ei tarvitse ravata koko talon halki suihkuun mennessä eikä tullessa. Jaan kylpyhuoneen lasten kanssa, vanhemmilla on makuuhuoneensa yhteydessä oma.

Kotoisa romuläjä.

Tämmönen tää kolo nyt on, tänne on mukava käpertyä ikävän iskiessä. Voi pistää ovet kiinni ja tutut soittolistat soimaan, facettaa Elinan kanssa elämän suurista ongelmista ja kuvitella olevansa kotona.

Päivä 15: Lihapullapäivä

Kaksi viikkoa on mennyt aivan hujauksessa. Aivan kuin oisin vasta eilen tullut ja toisaalta ollut täällä iäti. On tuttua rutiinia ja uuden oppimista.

Tottakai ostin varvastossut heti ensimmäisenä päivänä, ne on loistavat kotona.

   Ja tuo kirja oli hyvä, harmi vain että se loppu.

Tänään ajoin ensimmäistä kertaa autolla. Yllättävän hyvin pelkkä kyydissä istuminen on totuttanut väärän eli vasemman puoleiseen liikenteeseen. En ajanut kertaakaan vastaantulijoidenkaistaa enkä kolhinut autoa! Ajokerta ei osunut ruuhka-aikaan eikä isolle tielle, pelkkä matka lähikauppaan ennen puolta päivää. Eniten taisin mokailla siinä, että laitoin pyyhkijät päälle kun olisi pitänyt laittaa vilkku.

Ite tein ja oli hyvää!

Tänään oli minun vuoro tarjota hostperheelle uusia elämyksiä eli perinteistä suomalaista ruokaa - lihapullia, perunamuussia ja porkkanaraastetta. Kyllä maistu meikäläisten herkkuruoka ausseillekin ja itellä oli kotoisa olo.

Päivänlelu: pierutyynyt.

Taisin sanoa jo kuvien perusteella, että tämän perheen pojilla on oikeanlainen pilke silmäkulmassa. Pojat on oikeastikin juuri sellaisia kuin kuvittelin ja mikä parasta: höpsötys onnistuu. Tänään pelleiltiin Ison-Aan kanssa, että hän oli minun vauva, myöhemmin leikittiin pierutyynyillä ja kutitettiin kilpaa. Voi sitä kikatuksen määrää!

Tämä perhe on kyllä aivan parhautta! En vois kuvitellakaan itteäni muunlaiseen perheeseen, täällä on niin kotoisa olla. Hassua miten voi löytää oikeat ihmiset yhden skypepuhelun ja sähköpostien kautta.

(Linkittäisin tähän viimepäivien eniten kuluttamani kappaleen (Kuningasidea - 

Nimi on enne), mutta sitä ei löydy youtubesta. Kuunnelkoon ken löytää.)

She's not guest anymore

Perjantaina hostdädin sisko ja äiti tulivat päivälliselle ja katsomaan jalkapalloa. Keskustelun lomassa dädi röyhtäisi - miehekkäästi tietenkin, jolloin hänen äitinsä torui häntä, että kuinkas kehtaat vieraan nähden. Tähän isä tuumasi, ettei Miia enää mikään vieras ole, hän tietää missä kupit on ja käy jääkaapilla. Niinpä niin, ei tässä minään vieraana olla.

Perusostari eli Hillarys Boat Harbour.

Lauantaina oli ensimmäin kuuma päivä eli yli 30 astetta (mikä ei kuulemma edes ollut kuuma...) Hellepäivän aloitin ostarihengailulla eli olemalla taas uudella ostarilla kun mama oli poikien kanssa synttäreillä. Puolet ajasta otin vain aurinkoa, osan aikaa etsin salmiakkia brittiläisistä karkkikaupoista. Kunnollista ei löytynyt.

Etsi kuvasta Subway. 

Tämän kertainen ostari Hillarys Boat Harbour joka nimensä mukaisesti sijaitsi satamassa. Ulkopuolella oli jättimäinen venesatama ja sisäsatamassa oli uimaranta. Oisin niin halunnu uimaan, onneksi ranta oli melko tukossa joten uintihimot väheni.

Coffee Frappe ja kuluneen kesän kengät.

Hellepäivän kunniaksi nautiskelin jääkahvin merimaisemasta ja -tuulesta nautiskellen. Samalla vahvistuivat kesällä tulleet rajat kengistä ja shortseista. En pääse niistä varmaan ikinä eroon.

Peruskahvittelumaisema.

Tänään aloitin viimein oman sosiaalisen elämän ja tapasin yläasteen Comenius-projektista tutun Saran, joka on myös täällä au pairina. Itseasiassa hän on tullut tänne samana päivänä kuin minä. Oli mukava jutella niitä näitä.

Kahvi oli aivan lyhyt, näitä maisemia ois voinu katella iäti.

Satamaostarissa ei saa juoda alkoholia.

Yritä tässä nyt kirjottaa järkeviä aatoksia ko piti asentaa Tinder ja alkaa katella aussipoikia. Äitille ja muille vanhuksille tiedoksi että Tinder on sovellus jossa voi valita tykkääkö vai ei jostaki ihmisestä kuvien perusteella ja jos kumpiki tykkää voi jutella. 

Päivä 7: Viikko ihmettelyä

Vaikea uskoa, että olen ollut täällä jo viikon. Aika on mennyt älyttömän nopeasti tutustuessa talon tapoihin ja ihmetellessä kaikkea uutta ja kummaa. Mulla on takana kaksi varsinaista työpäivää ja pari tunnin mittaista hetkeä, kun olen vahtinut poikia kaupassa käynnin tai vastaavan ajan. 

Iso-A:n koulumatkalla.

Työ on ainakin tähän mennessä ollut helppoa ja mukavaa - pojat syö hyvin eikä ruuan laitto ole vaikeaa (kuka tahansa osaa tehdä voileivän lounaaksi...), pikku-A nukahtaa päikkäreille maailman helpoiten ilman minkäänlaista taistelua, kaikkavaipat haisee pahalle mutta pikku-A ei taistele silloinkaan vastaan. Ehkä haastavinta on pikku-A:n vahtiminen ulkona, sillä takapihan aita kaatui myrskyssä pari päivää ennen saapumistani eikä sitä ole vielä korjattu.

Sunnuntaina kävästiin kattomassa miltä rannalla näyttää.

Olen erittäin onnekas ollessani perheen ensimmäinen au pair. Perheellä on vielä intoa esitellä kotimaataan ja kaupunkiaan minulle: hostamama halusi näyttää minulle rannan sunnuntaina, kun olimme matkalla ostarille, ja heti ensimmäisenä päivänä mama ehdotti kengurupaikkaa.

Ranta ja meri on jotain sanoinkuvaamattoman kaunista ja vaikuttavaa.

Ranta ja meri olivat erittäin huikeita. Kaikki täällä on huikeaa, erilaista ja olen pelkkää vau:ta missä ikinä käymmenkään. Hämmästelin jopa jättimäisen ostoskeskuksen erittäin siistiä vaipanvaihtohuonetta, jossa oli kolme vaipanvaihtotasoa, kaksi imetyskoppia, vessa, leikkitila ja mikro.

Pakollinen selfie huikeissa maisemissa.

 Vielä en ole päässyt tapaamaan muita au paireja/nuoria, sillä hostmaman mulle tarkoittaman puhelimen korjaamisessa on mennyt luultua kauemmin. Jotenkin tuntuu turvattomalta ajatus lähteä liikkeelle ilman puhelinta, vaikka ei siitä ole kauaa, kun kenelläkään ei ollut matkapuhelinta. Onhan mulla toki Suomi-puhelin, mutta jostain syystä hostmama ei saanut siihen yhteyttä mutta mie sain häneen.

Suomea kohti lähti kasa kortteja.

Eilen postittelin kasan kortteja ja yhden pienen synttärilahjan Suomeen. Lahjan pikapostitus (3-10 arkipäivää) oli melko kallis eikä postikorttejakaan tällä au pairin viikkorahalla joka viikko lähetetä. Koska en löytänyt mitään kauniita kengurukortteja niitä etsiessäni, päätin ostaa rumia.

Esimerkkipäivällinen: Voileipägrillin tapaisella tehtyjä piirakoita lihatäytteellä.

Ennen tänne tuloa ihmettelin useamman kaverin kanssa sitä, mitä on tyypillinen aussiruoka. Viikon perusteella voin kertoa, että se on meidän viikonloppuruokaa. Seitsemän päivän aikana ollaan syöty grillipihviä, pitsaa, hampurilaisia, piirakoita, grillipihviä, tacoja ja pitsaa. Grillipihvit ja salaatti on kuulemma tyypillinen päivällinen.

Kuvituksena satunnaisia kuvia viikon varrelta.

Päivä 5: Kengurukavereita

Tänään suuntasimme hostmaman ja poikien kanssa Cavershamin eläinpuistoon. Puistossa oli erittäin australialaisia eläimiä, kuten kenguruita, koalia ja vompatteja. Kertakaikkiaan mukava paikka.

Kenguruita pääsi katsomaan erittäin läheltä eli suoraan aitauksessa.

Just chilling.

Huomasin vasta kuvassa vauvakengurun jalan.

Kengurun turkki oli erittäin pehmeä, muistutti hieman hevosia talvella.

Myös koalia pääsi katsomaan läheltä ja silittämään.

Valkoinen riikinkukko oli komein lintu.

Saanko esitellä: hostperhe

Näin alkuun on ehkä hyvä esitellä hostperhe, isä, äiti ja kaksi poikaa. He olivat ties kuinka mones perhe, jonka kanssa keskustelin ja heti ensimmäisellä Skypetyksellä he vaikuttivat oikeilta. Ehkä kysymys "Are you party animal", oli se ratkaisevan asenteen paljastaja.

Saavuin siis tänne Perthiin keskiviikkona, paikallista aikaa illalla. Hostmama oli vastassa lentokentällä, hostdädi ja lapset kotona nukkumassa. Tapasin siis ensimmäisenä maman, 31-vuotiaan S:n, joka työskentelee tarjoilijana jonkinlaisessa pubissa.

Heti alusta alkaen minulla oli hyvä fiilis mamasta, rento mutta asiallinen. Jo kotimatkalla hän kyseli pidänkö viinistä, jota olemmekin juoneet jo parina iltana ja hän on suunnitellut esittelevänsä minut nuoremmille työkavereilleen, jotka käyvät ulkona viikonloppuisin.

Hostdädi, T, on samaa ikäluokkaa maman kanssa. Hän on tatuioitu, hänellä on ollut rastat ja hän juo viskikolaa, joka on valmiina sekoituksena tölkissä. Dädi on mukava mutta puhuu nii vahvaa aussienglantia, etten meinaa saada puheesta selvää.

Hostvanhemmista sain eilen melko hyvän kuvan, kun ystäväpariskunta lapsineen tuli katsomaan jalkapallopeliä. He olivat juurikin sellaisia pösilöitä, joihin olen kotipuolessa tottunut - tarkoitan teitä kaikkia kaverit ja sukulaiset. Toki puolet juttujen sisällöstä meni ohi vauhdikkaan keskustelun ja aussiaksentin vuoksi.

Pojilla on synttärit marraskuussa, Iso-A täyttää viisi ja Pikku-A kaksi. Iso-A käy koulussa kahtena tai kolmena päivänä viikossa ja hänellä on paha pähkinäallergia. Iso-A on ottanut minut oikein todenteolla kaveriksi, ystäväperheen lapsillekin esitteli innoissaan "Here's my new bigsister".

Pikku-A:n kanssa vietenään kahdestaan päivät silloin, kun Iso-A on koulussa. Pikkuinen on pääsiasiassa hyväntuulinen ja kiltti, mutta olen kyllä nähnyt jo kiukuttelua. Kaiken kaikkiaan pojat on aivan tavallisia poikia, sellaisia kuin Suomessakin.

Perhe asuu viihtyisällä omakotitaloalueella, kadulla jossa kaikki tuntevat toisensa. Lisäksi perheeseen kuuluu chihuahua Harry. Pakko myöntää, että Harry on ihan jees pikkukoiraksi.

Päivä 0: Matkalla

Vuorokausi Australiaa takana, toinen lentämistä. Olo on väsynyt, innostunut, jännittynyt ja hölmistynyt. On vaikeaa käsittää, että vihdoin on täällä. Että pieni haave on toteutunut, että olen maailman toisella puolen, vaikka matka ajassa mitattuna oli vain kolme kertaa sen, mitä Suomen halki kuluu junalla.

Lentopäivän asu. Yllätävän mukava, ennaltapelätty tukaluus ei iskenyt. Kuva otettu hostmamalle tunnisteeksi.

Lentoreittinä oli Helsinki-Lontoo-Hongkong-Perth. Ensimmäisellä välimatkalla lentoyhtiönä toimi Finnair ja sain ikkunapaikan. Seurasin intopiukeana maisemia, kun saavuttiin Britanniaan - meren jälkeen esiin tulivat pellot, pikkukylät ja pikkuhiljaa metropoli. Bongailin ikkunasta tunnettuja maamerkkejä, kuten London Eyen.

Maisemat Lontoon kenttää lähestyttäessä oli huikeat, kun pilvet eivät olleet enää tiellä. 

Lontoosta lähti lähes 12 tunnin lento Hongkongiin Cathay Pacificillä. Lentoyhtiössä ei ole todellakaan valittamista: Hyvä palvelu, syötävä ruoka, ilmaiset viltit ja tyynyt, toimivat ja siistit vessat, kohtuu hyvät penkit ja toimiva televisio. Pitkä lento meni kuin siivillä, kun tuijottelin Sinkkuelämän ensimmäisen tuotantokauden ja New girliä muutaman jakson. Toki nukahdin pari tuntia, eikä nukkuminen penkillä ollut tälläkään kertaa nautinnollista (tosin tavallista mukavampaa se oli, sillä viereeni sattui tyhjä paikka).

Jos Lontoo oli huikea niin Hongkong oli jotain käsittämätöntä. Tai oikestaan nuo vuoret. Kuva ei tuo maisemalle oikeutta.

Viimeinen etappi taittui myös Cathay Pacificilla, ei edelleenkään valittamista. Okei, ruoka oli hieman pahempaa kuin edellisellä lennolla. Jalat alkoivat olla jo puutuneet ja olo muutenkin nuhjuinen, mutta ei pahasti. Koko matkan, kaikki lennot pysyin tyynenä ja rentoja, mutta kun laskeutuminen Perthiin alkoi, tajusin tilanteen. Meinasin purskahtaa itkuun ajatuksesta, että koti on tositosi kaukana mutta toisaalta olin innoissaan tulevasta.

Päivän paras annos. Kaikki muu oli hyvää, paitsi vasemmassa yläkulmassa näkyvä vihertävä kylmä perunasalaatti.

Asettumisesta tänne, ensimmäisestä päivästä ja muusta kirjoittelen myöhemmin. Nyt on aika laittaa nukkumaan, huomenna on nimittäin ensimmäinen työpäivä.