Aika käy vähiin

Viisi kuukautta meni ilman minkäänlaisia ahdistuksen fiiliksiä tai suurempaa ikävää ja kuvittelin, että olen löytänyt paikan jossa ei voi olla kuin yltiöonnellinen. Ostin paluulennon Suomeen ja yltiöonnellisuus oli tiessään. Ei Suomeen paluun takia vaan yleisen tulevaisuusahdistuksen. 

Meikäläisestä on kuoriutunut tyttönen. 

 Tarkemmin menneitä kuukausia syynätessä oivalsin, ettei se onnellisuus johtunut pelkästään Australiasta ja auringosta. Olihan se nimittäin helppoa olla onnellinen, kun ei ollut huolta rahasta, työ oli helppoa ja löytyi oikeat kaverit ympärille. Ei tarvinnut murehtia tulevaisuutta tai ikuisuus kysymystä mikä tahdon olla isona. Niihin kun ei voisi vaikuttaa kuin vasta vuodenvaihteen jälkeen. Lentolipun osto sai tajuamaan, että on aika palata arkeen - ei loppuelämää voi au paireilla ja lusmuilla toisten nurkissa - ja miettiä mitä seuraavaksi tekisi elämässä. 

Tässä yksi tulevista reissukavereista.

 Vaikka kuinka yritän suhtautua tulevaisuuteen rennosti, ajatella että kaikki järjestyy kyllä ja mikäs kiire tässä on tietää, stressaan sitä ihan liikaa. Oikeastaan en edes tiedä mikä siinä niin stressaa ja pelottaa, ehkä väärät valinnat vaikka oikeastaan mikään valinta ei ole väärä - kunhan kaidalla tiellä pysytään - vaan johdattaa kohti sitä päämäärää, mihin minun on tarkoituskin matkata. 

Erään torstai-illan baari.

 Voisin jauhaa tuntitolkulla aiheesta tulevaisuusahdistus ja sekin johtaisi vain lopputulokseen mitä järkeä, kyllä asiat suttaantuu. Onneksi alle kolmen viikon päästä alkaa Suuri Seikkailu Itärannikolla eikä silloin ole aikaa pohtia näitä ikuisuuskysymyksiä. Silloin pohditaan rahan riittämistä, mitä syötäisiin, missä yövyttäisiin, minne mentäisiin ja mikä tätä autoa vaivaa.

Ensimmäinen lehtiostos ausseissa ja voin kuinka nautin lukemisesta.