4/03/2015

Reissu alkakoon eli Sydneyssä

Puolitoista viikkoa jatkuvaa yhessä oloa samojen naamojen kavereiden kanssa aamusta iltaan alkaa jo ainakin meikäläisellä tuntumaan ja näkymäänkin turhan herkästä kiukutteluna. Onneksi sitä tuntee itsensä jo niin hyvin, että osaa pyytää anteeksi kiukuttelua jo ennakkoon ja uskaltaa vetäytyä omaan seuraan ilman, että tuntee jäävänsä ulkopuoliseksi ja paljosta paitsi. Tätä kotihiirtä ei todellakaan ole tehty olemaan seurassa 24/7.
Satun kanssa rantakunnossa.

Bondi beach.
Reissu tosiaan alkoi minun osalta viime tiistaina, jolloin lensin Sydneyyn. Tytöt olivat lentäneet Suomesta jo maanantaina ja Denize liittyi seurueeseen keskiviikkona. Sydney oli päivä päivältä kivempi kaupunki ja sinne on kyllä pakko palata seuraavan kerran Australiaan tullessa - niin paljon jäi näkemättä! 
Bondi beach.

Juhlalounas auton löytämisen kunniaksi.
Tärkein tehtävä Sydneyssä oli löytää auto loppu reissua varten. Gumtree ja muut nettisivut ei oikein tuottanut tulosta, koska vähemmän yllättäen kukaan ei viitsinyt vastailla. Sen sijaan bongasin Sydney backpackers facebook-ryhmästä ilmoituksen sopivan hintaisesta, camping-kamat sisältävästä Ford Falconista. Ilmoituksen jättänyt saksalainen vastasi tunnissa ja mentiin jo samana päivänä kattomaan kaaraa. Autoa siis myi kolmen saksalaisen pojan porukka, jotka itse olivat ostaneet sen Cairnsista ja ajaneet Sydneyyn. Jo ennen auton näkemistä saatiin selkeä merkki, että tämä se on, sillä yhdellä pojista oli tasan sama lippis päässä entä mulla. Tää kaveri sattu vielä olemaan se auton omistaja paperilla ja niin nimettiin auto hänen mukaansa Maximilianiksi. Nyt on jo tuhat kilometriä takana ja hyvin pelittää.

Saanko esitellä: Maximilian. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti