Vaihto on alkanut, elämä uudessa maassa. Pitäisi olla innoissaan, pitäisi olla iloinen, pitäisi janota uusia seikkailuja. Tällä hetkellä olo on kuitenkin haikea ja surullinen. Ikävä on suurempi kuin Australiassa koko aikana.
Eilen vastaanotto oli lämmin, iloinen. Kämppikseni J ja N olivat lentokentällä vastassa, auttoivat laukkujen kantamisessa, opastivat junassa. Lisää kavereita tuli kylään, otettiin olutta, lähdettiin Zurichiin.
Tarkkailin tilannetta, kuuntelin meininkiä. Tunsin olevani yksin suuressa maailmassa, pelkäsin etten pärjääkään. Kaipaan kotiin, kaipaan sinne missä on tuttua ja turvallista. Ja silti tiedän, että jo parin viikon päästä arki täällä on tuttua ja turvallista.
Onneksi tavarat luovat kodin. Omat petivaatteet, omat mekot ja laukut. Tieto siitä, että en oikeasti ole yksin, helpottaa. Eka Skype ja todellisuus, se että kaikki tuttu on yhden puhelun päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti