1/19/2015

Hyviä viinejä

Australia on viinimaa ja hyvä viinimaa onkin. Adelaiden lähiseudulta löytyy paljon viinitiloja ja toissasunnuntaina suunnattiinkin Barossaan, kylään josta löytyy vaikka kuinka monta viinitilaa.
Viininmaistelumaisema, kelepaa.
Viiniä maisteltiin neljällä eri tilalla, mikä on vaan murto-osa Barossan tiloista. Voin kertoa, etten ole ikinä ennen juonu maistanu yhtä hyviä viinejä - huonoimmatkin oli parempia entä koskaan Suomessa juodut! Ilmaisten maistiaisten lisäksi mukaan lähti pullo valkkaria, etiketissä tais lukea Lily Jotain Frontignac ja oli oikein hyvää. 
Viinien lisäksi maisteltiin erilaisia hilloja (?).
Hyvien viinien lisäksi Barossassa oli komeat maisemat. Mietittiin Ainon kans mimmosta ois olla au pairina pikku kylässä. 
Adelaide hillseillä roihus tuolloin vuosikymmenen pahin maastopalo ja saatiin jännätä, päästäänkö takaisin kaupunkiin samaa reittiä. Maastopalo nimittäin roihusi juurikin Adelaiden ja Barossan välissä mutta onneksi tie pysyi auki savusta huolimatta. 
Adelaidesta arkeen: neljä kuukautta on vierähtänyt erittäin nopeaa, reissuun lähtö päivä suunnilleen  tiedossa ja uusi au pair perheelle löytynyt. Koko Australia-aika alkaa olla puolivälissä, jos Filmifestareiksi meinaan kotiutua. Haikeus! 
 
Lauantaina baarissa Suomi yhdistettiin Mika Häkkiseen, Kimi Räikköseen, Children of Bodomiin ja Duudsoneihin. Baarimikko kysyi jälleen mistä olen pois, koska tilasin oluen. Suomen kylmyyttä kauhisteltiin. Eikä sovi unohtaa ehkä eniten käytettyä iskulausetta: Onko kaikki tytöt Suomessa yhtä kauniita kuin sinä? Näytin kaksaria ja sanoin, että tottakai. 

Maistelun jälkeisessä maistissa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti