1/12/2015

Maastopalo kuumotus

Lauantaista alkaen ollaan eletty jänniä aikoja, sillä bushfire maastopalo riehuu turhan lähellä - vain mailin taikka kahen päässä. Lauantaina puoli taivasta oli sakeana savusta, tällä hetkellä ei näytä niin pahalta mutta haisee ja keuhkoissa tuntuu kyllä. 
Kuvat on otettu lauantai-iltana bussipysäkiltä, kotipihassa näytti paljon pahemmalta. Kaupungissa ei näkyny mitään. Palotilannetta pystyy seuraamaan täältä - tällä hetkellä tuli on saatu hallintaan mutta tuulen suunnan muutos voi taas pahentaa tilannetta. 
Adelaidesta kotiuduin torstaina ja voi kuinka mukavaa onkaan olla kotona vaikka reissussa olikin kivaa! Adelaidesta lissää myöhemmin. 
Ennen Adelaidea kävin tosiaan hyppimässä kalliolta pariinkin otteeseen, hauskaa ja kamalaa ja pelottavaa hommaa! Seikkailija yritti ottaa videota minun hypystä 10 metristä, mutta siitä ois tullu kokoillanelokuva ko pelotti niin paljon. Lopulta kuitenki hyppäsin, mokasin alastulon ja sain komiat mustelmat perseeseen. 
Vuosi vaihtu baarissa tyttöjen sumopainia katellessa, oli ainaki kivaa jos ei muuta. Ja oon jo vähän aussisoitunu ko tännää katoin päivän sääennusteen +33°c ja aattelin että ei oo ees kuuma ko viime viikolla oli useampana päivänä yli 40 lämmintä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti