2/04/2015

Kolmen päivän ukkonen

Perthissä paistaa aina aurinko, sanottiin. Kannattaa tulla Perthiin, sanottiin ja niin Ninnin sisko otti omaa lomaa koulusta, hyppäsi koneeseen ja lensi Perthiin. Mutta kuinka ollakaan, tavallisia aurinkoisia päiviä ei sen koommin eli torstain jälkeen ole ollut yhtään. 
Lauantain auringonlasku, parasta. 
 Aurinkoa kyllä on nähty, muttei yhtään kokonaista päivää. Kuuma sen sijaan on ja se yhistettynä kosteaan ilmaan ei ole kovin miellyttävä yhdistelmä. Lisäksi sunnuntaina alkoi ukkostaa ja sitä jatku enemmän ja vähemmän viime yöhön saakka. Ehkä komein ukkonen ikinä - tosin ei Suomessa koskaan ole näin pimeää ukkosella.
Tattoo chokerin eli tatuointikaulakorun paluu.

Lauantain kahvila, tykkään. 
 Lauantaina käytiin Sonjan ja yhden saksalaisen au pairin kanssa kahvilla Leedervillessä - urbaani kaupunginosa lähellä keskustaa. Haukuttiin keskustelun lomassa aussien I let you know -tapa eli kuinka kaikki kavereista työnantajiin lupaa ilmotella muttei koskaan ilmottele. Naapuri pöydän paikallinen herra otti osaa keskusteluun kertomalla, että hänen saksalainen tyttöystävä on kironnut ihan samaa.

Sunnuntaina aurinko paistoi sopivasti pari tuntia, joka oltiin rannalla. 

Eilen hoisin kahta koiraa poikien sijasta. 
 Pojat alkaa viimein olla voiton puolella vesirokosta ja ihotulehdukssta. Eilen olikin pitkästä aikaa hyvä päivä. Pojat leikki yhessä koiria monta tuntia ja Pikku-A oli onnessaan kun kerrankin pystyi leikkimään tasan samalla tavalla kuin Iso-A. 
Pikku-A sylivauvana ukkosella. 
Neljän aikaan eilen alkoi taas ukkostaa (ja sitä jatkui pitkälle yöhön) ja Pikku-A:sta kuoriutui sylivauva. Riepu pelkäs niin paljon, että takertui meikäläiseen niin että hyvä jos pystyin liikkumaan. Iso-A puolestaan oli innoissaan, This is luckiest day ever! Poitsu ois halunnu ulos kattomaan salamointia. 

Ilmastonmuutos se täälläkin vaikuttaa, sillä yleensä useamman päivän ukkonen tulee vasta maaliskuun lopulla. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti