11/18/2014

Kaamosväsymystä

Viiminen viikko on ollu yhtä väsymystä. Aluksi aattelin, että oon reissusta väsyny ja sitte syytin rapulaa, Mutta ei rapulakaan voi neljättä päivää jatkua, kyllä tässä on jotain muuta takana. Mietin, että voiko keho olla niin oppinu Suomen vuodenaikoihin, ettei se käsitä että nyt ollaan Australian auringossa eikä keskellä kaamosta.
Lauantai-illan asu kokonaan aussihankintoja. Kuvan hame on oikeasti shortsit.
Illallisena viiniä ja olutta. Oikeasti kuinka voi unohtaa syyä vaikka on aina nälkä?!
Hästääg finnishgirls. 
Voiko tämä väsymys johtua ihan vaan siitä, että viimeiset kaksi kuukautta on ollut niin aktiivisia. Vaikka välissä onkin ollut rentoja kotipäiviä, jotka olen viettänyt lähes samalla tapaa tekemättä mitään kuin kotikotonakin, ei missään vaiheessa ole päässyt todellisesti rentoutumaan. Englannin puhuminen luonnistuu päiväpäivältä helpommin, mutta totta kai joudun ajattelemaan enemmän kuin Suomea puhuessa. Jatkuva uusiin ihmisiin tutustuminenkin on kuluttavaa, onneksi se ei ole enää välttämätöntä. Tavallinen mökkiviikonloppu ilman menoa vois olla paikallaan mutta mahdoton toteuttaa.
Rapulakuva sunnuntailta. Uima-allas<3
***
Kirjotin tämän postauksen alun viikko sitte. Kirjotus jäi kesken, koska iski kauhea väsymys ja sittemmin on ollut kiirettä ja sitä väsymystä. Tämä viikko vähän eri fiiliksillä, sillä sunnuntai oli jälleen kuuma päivä ja tällä kertaa vietin sen rannalla suomityttöjen kanssa. Neljä tuntia rannalla ja lisäilin neuroottisena aurinkorasvaa, mutta jotain unohtu. Unohdin rasvata pakarat ja nyt ne on niin palaneet, etten ole voinut istua. En tiiä itkeäkkö vai nauraakko sille, etten koskaan opi!
Playdeitit D:n luona, Iso-A ja B tuli hyvin toimeen.
Leikkitreffit D.n kanssa on parasta. Muksut leikkii keskenään ja me saadaan vaan kölliä ja raatailla menemään. Tämä toimi myös perseen polttaneena, sillä D.n luota löytyy lokosat sohvat ja kaikki ulkoa. Vietin maanantain pääasiassa mahallaan maaten ja nyt on hartiat jumissa.
Arvakkaa kuka veti viime viikolla salmiakkiöverit!?
Viime maanantaiaamuna ootti ilonen yllätys ko heräsin, nimittäin porukoitten lähettämä paketti oli tullut perille. Itkin siskojen kirjeitä lukiessa, popsin tyytyväisenä salmiakkia ja nautiskelin lehtien lukemisesta. Oliviasta bongasin vahingossa uuden haaveammatin ja Cosmoa lukiessa turhauduin siihen, kuinka tyhmille koko lehti on tehty.
Naamakriisiä pukkaa ko tukka on repsahtanu ja naama tunkkanen. 
Jospa sitä sais kohta loput lomakuvat jaettua teän kanssa, eihän tässä olekaan menny ko kaksi viikkoa kotiin paluusta. Dädikin lähtee maanantaina takas töihin ja rauha palaa huusholliin.

***
Tahtosin muutes tietää, ketkä sielä meikäläisen kuulumisia lukkee ja oisko jotaki mistä joku haluais lukia vähän enempi. Voitta ilimiantaa ittenne kommenteissa taikka facebookissa tai miten ikinä tahotta. 

1 kommentti:

  1. Me täällä Keminmaalla luetaan mielenkiinnolla blogiasi :) Terkkuja ja haleja kaikilta ♡

    VastaaPoista