Onneksi on Ikea

Muistattako viime kesältä ne tukalat päivät ko oli ukkosta ilmassa? Tänään täällä on just semmonen päivä, ja huomenna pitäs kans olla. Aurinkoa ei oo näkynykkään, ukkonen jyrisee ja on painostava ilma. Niin ja lämpötila huitelee jossain 35 asteessa. 

Eräs päivän asu ennen lomareissua. Oli myös tukalan kuuma päivä.

Ikea herkkuja. Anteeksi chipsit, mutta vain kotitekonen muussi on hyvää.

Suurin syy käyä Ikeassa. 

Kaikki aina ihmettelee, että mitä te Ikeaan meette ko ette tarvi kalusteita tai mitään. Olen nyt kaksi kertaa käynyt Ikeassa ja kyllä syynä on ollu aivan muu ko kalusteiden osto: Tutut karkit kuten Maraboun suklaa ja Turkin pippurit, Julmust (maistu aivan joululta!) ja tavallaan kotoisa tunnelma. Aivan ko ois kiertäny Haaparannan Ikeaa. Lihapullat ei mulla oo se ykkösjuttu ko teen niitä kotonaki.

Sunnuntai, jolloin poltin perseen. Nyt se on jo melkein kunnossa, kesii vaan.

Viime keskiviikkona suunnattiin Ainon kanssa Hillarysiin jouluostoksille ja muuten vain hengailemaan. Hillarysissä on siis se satamaostari, josta olen kertonu aiemmin. Jouluostokset meän tapauksessa tarkotti turistikrääsää Suomeen lähetettäväksi. Muistettiin myös herkutella, eka jäätelöannoksin ja päivälliseksi perus fish&chipsit. Viiniäki otimma lasilliset ko sai kaks yhen hinnalla. Oli hyvvää.

Päivän päätteeksi kateltiin auringonlaskua rannassa ja vain nautimma elämästä. Mietimmä kuinka onnekkaita ollaan ja että elämä on kyllä paras.

Ohimennen taisinkin jo mainita, että tällä hetkellä on semmonen ongelma että töitä ei ole vaikka pitäis. Dädin kotona olo oikeasti hankaloittaa minun työntekoa, ko sei välttämättä liiku päivän aikana mihinkään ja en tiiä tarvitaanko minua. Koko päiväksi merkatut työtunnit on saattanu muuttua vain yhteen tuntiin, sen verran että dädi käy vaikka kaupassa. Ärsyttävää, mutta mieluummin näin entä niin, että vapaata ei oiskaan silloin ko pitäis.

Eräs perjantai alko Aaamiaisella Tiffanyllä. Parasta.

Asiasta aivan muihin, nimittäin muistatteko Serranon perheestä jakson, jossa ainakin Fiti ja Ana ovat seinäkiipeilemässä ja muistaakseni kiikkuvat liian korkealle ja koko homma on perus serraanosähläystä? Mie muistin tämän, kun eräs herra vei minut treffeillä seinäkiipeilemään. Hihittelin päänsisällä serrano-mielikuvalle samalla ko olin aivan älyttömän hermostunu siitä, miten uskallan. Uskalsin ja kiipesin melkein huipulle, jossa aina iski paniikki. Teki mieli rääkyä, että nyt jumalauta laske minut alas mie kuolen tänne, mutta koska toinen ei ymmärrä suomea piti keskittyä siihen, miten sanon tämän englanniksi eikä pelottanu enää niin paljon. Paitsi olin silti paskajäykkänä seinässä kiinni. 

Edellisillä treffeillä saman herran kanssa pääsin kokeilemaan slackliningia eli tasapainoköyseilyä(?) ja tunsin oloni Peter Paniksi, ko höpöttelin menemään ja tasapainoilin köydellä yhtäaikaa. Tämän herran kanssa ei ainakaan tule tylsää, eikä se edes ole liian kiireinen. 

Lopuksi haluan esitellä teille minun uuden suosikin musiikirintamalla eli Lindsey Stirling. Niin hyvä viulisti, oikeasti kuunnelkaa! Muistaakseni löysin hänet Orange is the new blackin  soundtrackilta.

PS. Kyllä ne haikuvat vielä tulee!